Juhannustauko on ohi ja on jälleen aika palata normaaliin arkeen ja se tapahtuu tänään torstaina klo 18.00, kun keltamustat saavat vieraita Jyväskylän Kirin saapuessa Rännärille. Ottelu on Harri Kolehmaisen juhlaottelu, sillä hän sai 100 superpesisottelua täyteen ennen juhannustaukoa pelatussa ottelussa Joensuun Mailaa vastaan.

Kiri majailee tällä hetkellä sarjataulukossa jaetulla viimeisellä sijalla yhdessä Kempeleen Kirin kanssa 9:llä pisteellä, joskin kaksi peliä vähemmän pelanneena. Mutta joukkue on selvästi piristinyt pelinjohtajan vaihtamisen myötä ja Kiri voitti mm. Kankaanpään vieraissa juuri ennen juhannustaukoa, joten mikään läpihuutojuttu päivän kamppailu ei todellakaan tule keltamustille olemaan. Joukkueet ovat kohdanneet myös kerran aikasemmin tällä kaudella ja silloin TV-kameroiden edessä PattU voitti ottelun erittäin tiukkojen vaiheiden jälkeen 0-2.

Voisi sanoa, että ottelusta ei panosta puutu, sillä Kiri tarvitsee kipeästi pisteitä välttääkseen putoamispeikon vaanimisen mutta toisaalta taas Kirin ottaessa tänään kolmen pisteen voiton nousisivat he kahden pisteen päähän keltamustista sarjataulukossa. Tällä hetkellä PattU:n sarjasijoitus on kymmenes, joka edellyttää viimeiseen pudotuspelipaikaan. Sarjataulukossa tilanne on myös äärimmäisen tiukka sillä sijoilla 10-14. (Raahe 14, Kankaanpää 14, Alajärvi 10, Kempele 9, Jyväskylä 9, on vain 5 pistettä, joten erittäin tiukka tilanne on myös sarjataulukossa.

Tule jännittämään, nauttimaan ja kannustamaan keltamustat voittoon aurinkoiselle ja ehostetulle Rännärille.
Harrin juhlaottelu