Supermiehet saavat vastaansa perjantai-illan spektaakkelissa paikallisvastustaja Kempeleen Kirin. Viime kaudella KeKin vierailu silloisella Rännärillä oli kenties yksi viime kauden jännittävimmistä peleistä. Varmalta näyttäneet kolme pistettä vaihtuivat yhteen, kun Jarmo Viittasen kahdella kunnarilla vierailijat veivät kaksi. Tänä vuonna tällaista romahdusta tuskin tullaan näkemään, sillä tällä kaudella ulkopeli on ollut rautaista.

Harri Kolehmainen on ollut hyvässä vireessä.

Ottelu on mielenkiintoinen, koska Lippo, KeKi ja PattU kaikki Oulun alueen seurat ovat vain ja ainoastaan 3 pisteen sisällä toisistaan. Pistetilanne voisi tasoittua vielä entisestään jos Lippo onnistuisi ottamaan yllätysvoiton Vimpelin Vedosta tämän päiväisessä ottelussaan.

 Vaikka sarjasijoitukset ovat 11. 12. ja 14. On PattU:lla ainoastaan 3 pistettä seitsemännestä sijasta, joka oikeuttaisi ylempään jatkosarjaan pääsemisen. Tämä pistetilanne kuvastaa kuinka uskomattoman tiukka ja jännittävä Superpesiksen keskikasti tänä vuonna on, joten panosta tästä paikallisottelusta ei todellakaan tule puuttumaan.

PattU on pelannut alkukaudella hyvää pesäpalloa ja siitä osoituksena onkin se, että edes Vimpeli eikä Sotkamo ole pystyneet hakemaan MiiluAreenalta täyttä pistepottia. Myös toinen paikallisvastustaja Lipon sai kokea keltamustien potentiaalin, kun ensimmäisellä jaksolla PattU räväytti taululle 9-0 jaksolukemat, kun keltamustat paukuttelivat juoksuja koko joukkueen voimin.

KeKin kolme viimeistä ottelua ovat olleet pettymyksiä täynnä, kun kauden ennakkokaavailuissa seitsemänneksi veikattu joukkue menetti varmalta näyttäneet 3 pistettä viime viikon torstaina Lippo derbyssä. 0-7 johtoasema ei lopulta riittänyt ja lopulta joukkueen oli tyytyminen yhteen pisteeseen kotareiden jälkeen. Lauantain ottelun KeKi voitti Ankkureista vastaan 1-0 (5-4,6-6) mutta toisen jakson 6-2 johtolukemat sulivat viimeisessä vuoroparissa ja yksi piste jäi ottamatta. Eilisessä ottelussa vaisusti kautensa aloittanut Tahko oli tyly vieras ja onnistui nappaamaan puhtaan 0-2 (1-6, 7-10) voiton.   

Kiinnitä huomiosi

Lähteekö PattU:n takerrellut sisäpeli rullaamaan? Kestääkö KeKin ulkopeli? Tahko käytti kovalla prosentilla hyväkseen KeKin ulkokentän heikkoja kohtia ja Tahko sai vielä lahjana kolme juoksua harhaheitoilla.

PattU:n sisäpeli

Harri Kolehmainen on pelannut vakuuttavaa ulkopeliä ja mennyt 75%: tehoilla kentälle viimeisimmissä otteluissa, löi uransa ensimmäinen Superpesiskunnarinsa edellisessä ottelussa Kiteen Palloa vastaan, jatkanee hyvässä vireessä. Paavo Pellon ja Topi Kososen rakennellessa palotonta ajolähtöä Jari Törmäselle ja Eino Järvelälle ovat keltamustat vahvoilla ottelun voittoa.

KeKi:n sisäpeli

Lukkarina ja kärkietenijänä pelaava PattU-kasvatti Jani Lassila on ollut pienoisissa vaikeuksissa kentällemenoissaan. Miten onnistuu Onni Määttä? Alkukauden kärkilyöntiprosentti 52,75% on ykköskärjen vaihtajalle luvattoman kehno. KeKin sisäpeli perustuu siihen, kuinka paljon tilannetta se pystyy luomaan lyöjätilaston yhdeksäntenä majailevalle 1+26=27 Ossi Meriläiselle. Mikä on Ossin lyöntivire?

Kaikki nämä ja paljon muuta huomenna MiiluAreenalla klo 18.00 alkaen Raahen Yrityspalveluiden isännöimässä kuumassa paikallisottelussa Pattijoen Urheilijat – Kempeleen Kiri

Liput otteluun: aikuiset 10€, eläkeläiset/opiskelijat/työttömät 6€, lapset 13-16v 4€.
Erikoisetuna ottelussa Kalevan kumppanikortilla kaksi normaalihintaista lippua yhden hinnalla otteluun. Max 2.lippua/kestotilaus.

Liikunallinen lapsiparkki otteluiden yhteydessä palvelee Pattasten koulun liikuntasalissa, jätä lapsesi liikuntapäiväkoti Ilopirpanan ammattilaisten hoiviin ottelun ajaksi ottelulippua vastaan.

Ravintola Hutunkeitto palvelee klo 17.00 alkaen.