Koleassa säässä pelattu kauden ensimmäinen paikallisottelu Lippo-PattU keräsi vain noin 500 katsojaa lehtereille. Vähäjuoksuisen ottelun voitti Oulun Lippo 2-0 (3-2, 3-1)

Jussi Kemilä lyömässä.

Jussi Kemilä lyömässä.

Ottelu alkaa mainiosti Topin voitettua tuttuun tapaan hutunkeiton ja PattU valitsi aloittavan sisävuoron. Jussi Kemilän ollessa lyöntivuorossa takatilanteessa, Lipon pelaaja heitti Jussin kierteisestä lyönnistä kolmospesän ohi ja pallo karkasi kauas ja harhaheiton turvin kotipesän turviin juoksivat Harri Kolehmainen sekä tänään numerolla 3 pelannut Jussi Markus. Lippo iski painetta välittömästi ja pelasi ajolähtötilanteen lyöjämies Matti Korhoselle, mutta Tapio Salon kävi poimimassa lyönnin kopiksi hienolla ulkopelisuorituksella. Toisen lopettavalla Lippo onnistuu kavennuksessa, kun ajolähtöä purkamaan tullut Marko Pelkonen löi ja Jere Vikström toi. Pelkonen kuitenkin epäonnistuu kopinnostossa ja Matti Korhosen lyönnillä syntyy kolmas palo ja seurasi vuoronvaihto. Kolmannen lopettavalle siirryttiin 1-2 raikulipoikien johtaessa, kun Lipon tiukka ulkopeli piti keltamustien sisäpelin kurissa. Kolmannen lopettavalla Lippo rakenteli kakkoskärjellä ajolähtötilanteen ja sitä purkamaan tuli Matti Korhosen epäonnistuessa Ilkka Hirvonen, pallo väliin ja tilanteeksi 2-2. Ajolähtötilanne jatkui ja Saku Hakkarainen löi kotiin Joonas Hiirikosken ja neljännen aloittavalle keltamustat joutuivat lähtemään juoksun takamatkalta. Lipon ulkopeli kesti kuitenkin tämän rynnistyksen ja niukkojen palojen jälkeen jaksovoitto kirjattiin 3-2 Oululaisille.

Toisen jakson aloittavalla Lippo siirtyi 1-0 johtoon, kun Matti Korhonen löi ja Saku Hakkarainen toi. Toisen aloittavalla Marko Pelkonen täräytti pallon aidan alta maisemiin, seurauksena kunnari ja tilanteeksi 3-0. Toisen lopettavalla Antti Väänänen järjesteli takatilanteen, mutta juoksuja ei taululle kirjattu. Neljännen aloittavalla. Neljännen lopettavalla PattU:n jäi yhteen juoksuun kun Eino Järvelä löi ja Jussi Kemilä toi.

PattU:n parhaimmistoa oli tänään joukkueen parhaimpanakin palkittu Paavo Peltoa numerolla 2 paikannut ja 75%:sti sisäpelissä Ville Majava. Esiin voidaan myös nostaa yhden juoksun lyönyt ja 4/5 kertaa miehen kolmospesälle saatellut Eino Järvelä.

Ottelun pöytäkirja

Seuraavan kerran Pattijoen Urheilijat voi nähdä tosi toimissa jo huomenna klo 10-18, kun PattU pystyttää toimintapisteensä Tuu Mukkaan messuille Raahen vanhalla kampusalueella. Olemme paikalla myös lauantaina 10-16. Lue lisää messuista osoitteesta: http://www.visitraahe.fi/tuumukkaan/