PattU ja ykköspesiksen suurin nousijasuosikki Kempeleen Kiri iskivät tänään yhteen harjoituspelin merkeissä aurinkoisella MiiluAreenalla. Keltamustat korjasivat voiton erinomaisen toisen jakson ja Jari Törmäsen huippuvireen ansiosta. Ottelu päättyi lukemiin 1-0 (1-1,10-5.)

Jari Törmänen on huippuvireessä kauden alla.

Ottelun ensimmäiset vuoroparit olivat ulkopelisävytteisiä ja ensimmäistä juoksua saatiin odotella toiseen vuoropariin asti. Markus Keski-Petäjä onnistui omassa kotiutuslyönnissään ja Ville Majava vei kempeleläiset 0-1 johtoon. Jarmo Viittanen pääsi myös kokeilemaan kertaalleen ajolähdönpurkua, mutta Marko Nikula poimi tämän pallon kiinni ja teki Jani Lassilasta kolmannen palon kotipesään.

Toisen lopettavalle PattU lähti liikkeelle kakkoskärellään. 1-3-tilanteessa Marko Nikula kupperoi pallon kopparin eteen ja Jere Achrén toi tasoitusjuoksun. Myös Ossi Meriläinen pääsi kokeilemaan kahdenpalon ajolähdöstä lisäjuoksuja, mutta KeKin ulkopeli kesti.

Kolmannen aloittavalla Viittaselle rakenneltiin yhden palon ajolähtötilanne purettavaksi. Tämän lyönnin Paavo Pelto kuitenkin poimi maan pinnasta kopiksi ja teki vielä palon kotipesään. Neljännen aloittavalla mentiin edelleen 1-1 lukemissa. Ensimmäisen jakson hienoin suoritus nähtiin, kun Teemu Juntunen poimi pallon syöksykopilla kiinni ja kenttä tyhjeni etenijöistä. Tämän jälkeen KeKi ei saanut enää miestä ykköspesälle ja oli PattU:n vuoro tulla sisävuoroon taistelemaan jaksovoitosta. KeKi kuitenkin kesti ja ensimmäisen jakson lukemiksi kirjattiin 1-1,

Toinen jakso alkoi PattU:n kannalta riemukkaasti, kun Jari Törmänen löi pallon aivan kentän vasempaan kulmaan ja tämän jälkeen pallo rullasi aivan jalkapallokentälle asti ja seurauksena Törmäsen lyöntisarakkeeseen kirjattiin 1+2 ja taululle komea 3-0 johto.

KeKin vastaus tuli välittömästi, kun Liposta siirtynyt Matti Korhonen löi pallon maissa kopparille asti ja Majava toi ottelun toisen juoksunsa.Hetkeä myöhemmin Antti Kurttila kotiutti vielä Korhosen ja KeKi nousi juoksun päähän.

Tästä ei Törmänen tykännyt vaan tälläsi pallon tarkasti kolmospuolelle ja Jere Achrénin nopeus siirsi PattU:n 4-2 johtoon. Tämän jälkeen Markus Lehtiniemi löi hyvän mallisen lyönnin ja Juntunen lähti kiitämään kolmoselta kohti kotipesää tällä kertaa kuitenkin seurauksena palo. Antti Karjaluoto löi seuraavana pallon suoraan etukenttämiehen käsiin, mutta sen verran kuuma oli pallo, että pomputtelujen jälkeen Timo Kallio juoksi keltamustat jälleen kolmen juoksun johtoon.

Kempele näytti kovuutensa ja tuli omalla sisävuorollaan tasoihin Antti Kurttilan, Matti Korhosen ja Heikki Savikosken lyönneillä mutta vain hetkeksi. Kolmannen lopettavalla Topi Kosonen kotiutti kärkenä pelanneen Teemu Juntusen ja neljänteen ja ratkaisevaan vuoropariin lähdettiin keltamustien johtaessa 6-5.

Neljännen aloittava oli keltamustilta hienoa ilotulitusta. Törmänen kotiutti sekä Kallion ja Achrénin tämän jälkeen Timo Kallio löi läpi ja tämän lyönnin turvin Juntunen ja Pelto juoksivat kotipesään Tirsan tuuletellessa itse kakkospesällä.

Tästä asemasta KeKi ei enää noussut vaan PattU korjasi ottelusta voiton nimiinsä 1-0 (1-1,10-5)

Seuraavan kerran nämä saman joukkueet kohtaavat tulevana sunnuntaina Kempeleessä klo 15.00.

Kauaa ei ole myöskään enää kauden avaukseen, sillä 10.5. PattU matkustaa Kiteen Pallon vieraaksi ja ottelu on nähtävillä Irish Pubissa. Kotiavaus pelataan 13.5. Haminan Palloilijoita vastaan, olette lämpimästi tervetulleita!

PattU:n kokoonpano:

1.Teemu Juntunen
2.Paavo Pelto
3.Timo Kallio
4.Topi Kosonen
5.Markus Lehtiniemi
6.Jere Achrén
7.Tapio Salo
8.Marko Nikula
9.Tomi Kaisto

10.Ossi Meriläinen
11.Antti Karjaluoto
12.Jari Törmänen

Harri Kolehmainen oli poissa ottelusta lievän alaraajavamman vuoksi.