Juha Karjaluoto jatkaa myös tulevalla kaudella pelinjohtajana.

 

Menneellä kaudella pikahälytyksellä juuri ennen sarjakauden alkua pelinjohtajaksi hypännyt Juha Karjaluoto jatkaa myös tulevalla kaudella keltamustien viuhkavelhona. Todellisen seuraikonin johdolla PattU taisteli menneellä kaudella viimeiseen asti viimeisestä pudotuspelipaikasta, mutta muutamat pistemenetykset ratkaisupaikoissa lopulta johtivat siihen, että pudotuspelit jäivät tämän kauden osalta haaveeksi.

-Näläkää jäi viime kaudesta ja nyt on huomattavasti helepommat lähtökohat kauteen, kun on oppinut tuntemaan joukkueen ja pojat on oppinut perusajatuksen pelifilosofiasta. Nyt on talavi aikaa sitä edelleen kehittää ja lähtiä pellaamaan voittavaa pesäpalloa tulevalla kaudella, kommentoi Juha Karjaluoto tuttuun tyyliin sympaattisella Raahen murteella tuoretta jatkosopimustaan.

Kuuntele Radio Pookin sivuilta Juha Karjaluodon mietteet ennen menneen kauden alkua. https://www.radiopooki.fi/uutiset/pohjois-pohjanmaa/a-144456

 

Marko Nikula kahden vuoden jatkosopimukseen.

 

Kakkosvahdin vastuullisella tontilla viihtyvä Marko Nikula jatkaa seuraavat kaksi vuotta keltamustissa. Nikula on 25-vuotias seuran oma kasvatti, joka teki Superpesisdebyyttinsä jo kaudella 2010 ja saavutti 100 Superpesisottelun rajapyykin menneellä kaudella.

Kaudella 2015 Marko asetettiin vastuulliselle ulkopelissä kakkosvahdin tontille, jota oli tilkinnyt aikaisemmin lähes kahdenkymmenen kauden ajan seuraikoni Pertti Mäkelä. Eleettomänä ja varmana ulkopelaajana tunnettu Marko onkin suoriutunut tästä tehtävästä hyvin ja tilkitseekin MiiluAreenan kakkospuolta nyt myös seuraavan kahden kauden ajan.

-Pelihalut ovat korkealla ja halusin tehdä suoran kahden vuoden jatkosopimuksen, jotta seurakin pystyy rakentamaan pelaajapalettia hieman pitemmällä tähtäimellä, kommentoi kasvattajaseurassaan seuraavat kaksivuotta jatkava Marko Nikula uunituoretta jatkosopimustaan.


Järjestämme yrityksille suunnatun Raahen Tili firmapesisturnauksen 8-9.9.17. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.