Pattijoen Urheilijat järjesti somekanavissaan kannattajilleen äänestyksen; ketkä viisi PattU-pelaajaa ansaitsivat tulla kuulluksi kattavan henkilökuvan muodossa? Kannattajat valitsivat viiden kärkeen Topi Kososen, Sami Haapakosken, Timo Kallion, Juuso Keski-Koukkarin ja Jari Törmäsen. Viisi pelaajaa, viisi henkilökuvaa – tervetuloa syöksymään kauden 2020 PattU-pelaajien uraan ja elämään!

Jari Törmänen

PattU blogstory-seriesin viimeisen henkilökuvan kirjoittamista edeltävänä iltana laitan viestin Pattijoen nykyiselle lyöjäjokerille ja seuraikonille Jari ”Törrö” Törmäselle; ”Moneltako sinulla on nukkumaanmenoaika?”, kysyn. Saan vastauksen sen olevan puoli kymmenen. Aha, sitten minuun pitää soittaa hänelle huomenna heti aikaisin, tuumaan. Heti kun vain hän ja minä pääsemme töistä. Seuraavana päivänä saankin Törmäsen puhelimen päähän. Opettajan sijaisuuksia viimeiset kymmenen vuotta tehnyt Törmänen vaikuttaa jo ensi puheilta mukavalta mieheltä. Tästä tulee mukava henkilökuva, ajattelen. 

Niin pesäpallopiireissä kuin työelämässä yleismiehenä pidetty Törmänen on tehnyt elämänsä ja uransa aikana sitä sun tätä. Koulut hän luettelee heti kättelyssä; autokoulu ja lukio. Mahtuu opiskeluihin myös liikunnan opinnot Rovaniemellä, mutta ne eivät koskaan valmistuneet. Mieli teki takaisin Raaheen ja mielummin vaikka Rasinkankaan Manen kauppaan töihin Rautanet Rasinkankaalle. Suunnitteilla on tällä hetkellä oma yritys, joka olisi erikoistunut puutöihin. Harrastus on valmiina, viralliset paperit odottamassa. Lääniä on myös tarpeeksi kodin pihalla Olkijoella.

”Morsiamen kanssa olen hellustellut parikymmentä vuotta ja meillä on kolme mukulaa. Kuten Zen Cafe sanoo laulussaan, Raahe on kuitenkin minun kaupunkini. En mielelläni lähde tai muuta mihinkään muualle täältä. Ouluhalliin kun ajelen treeneihin niin minua ahdistaa jo moottoritiellä. Meillä Olkijoella asiat ovat niin, että jos risteyksessä on kolme autoa niin silloin on ruuhka. Jos näette joskus minut kaupungissa asuvan, en ole silloin kyennyt enää omia päätöksiä tekemään. Vanhuutta tai jotain sellaista.”

Raahen Vesan kasvatti

Jari Törmänen aloitti pesäpallon Raahen Vesassa. Törmänen syntyi Raahen puolella 80-luvun alussa ja takapihalla kulki Pattijoen silloinen raja. Asialla ei ole enää tänä päivänä merkitystä, mutta itse kuulun siihen ikäluokkaan missä puhuttiin pattijokisista ja raahelaisista. Hän kertoo olleensa kaupunkilainen vielä niihin aikoihin, vaikka nykyään pesäpallo ja asuinpaikka ovat siirtyneet vanhan Pattijoen puolelle. Lajina pesäpallo saapui Jarin elämään 5-vuotiaana, kun viisi vuotta vanhempi isoveli pelasi jo pesistä. D-junnuissa Raahen Vesa meni yhteen Pattijoen Urheilijoiden kanssa ja samalla lopetti pesäpallotoiminnan. Näin toiseksi kasvattajaseuraksi tuli Pattijoen Urheilijat.

Silloisesta pesäpallobuumista kertoo sekin jotain, että Törmäsen lapsuudessa pelkästään F-junnuissa oli Raahen alueella neljä joukkuetta. Tänä päivänä tiedämme, että on yhdenlainen saavutus saada kerättyä pelkästään yksi joukkue kustakin ikäluokasta. Lähes jokainen Törmäsen lapsuuden ja nuoruuden ajan raahelaisista nuorista, jotka ylipäätänsä harrastivat liikuntaa, kulkivat pesiskouluissa tai kokeilivat lajia joukkueessa. Niin pesäpallolla kuin koko PattU:n yhteisöllä porskutti ja se näkyi harrastajamäärissä! Elettiin sitä vanhaa hyvää aikaa.

Törmänen luonnehtii omaa pelaajapolkuaan Pattijoen junioreissa mielekkääksi. Hän oli omastakin mielestä hyvä pelaaja ja sai myöhemmin pelata esimerkiksi viisi vuotta vanhempien kanssa. A-poikien Superpesiksessä Törmänen kertoi saaneensa jo kuittia ”sarjajyrästä”, sillä polku A-junnuissa oli alkanut jo aikaisessa B-juniori iässä. Pelipaikkana Törröllä oli aina etukenttä ja joskus lukkarikin. Tosiasiassa hän ei treenannut kuitenkaan lukkarin tonttia sen kummemmin. Mitä nyt syötteli Rantalan Antille tolppaa samalla kun hän treenasi kentälle menoa. Samoissa ikäluokissa pelasivat myös nimiä, kuten Lohtanderin Teemu, Mäkelän Antti ja Mika ”Killi” Kallio.

”Koskaan ei ole tehnyt muualle mieli pelaamaan kuin Pattijoelle. Paitsi pelasin yhden kauden farmissa Ylivieskassa. Siellä pelasi jo Haapakosken veljekset ja pääsin tutustumaan heihin. Jussi pelasi lukkarina ja Sigge kylvi tuhoa muualla. Niin ja mitä noihin omiin nuoruuden menestyksiin tulee, jokunen ronssi taidettiin saada.” 

Törmäsen lapsuutta ja nuoruutta värittivät lukuisat pallopelit ja harrastukset. Hän kertookin niillä olleen vielä tänäkin päivänä vaikutusta; PattU:n edustuksen treeneissä nuoret eivät kuulemma voita vanhoja missään lajissa. Sitä paitsi nuoriso ei nykyään osaa käydä marjassa. Törmänen joutuu keräämään nekin PattU:n nuorille pelaajille. Jarilla ja muilla tenavilla ei ollut silloin videopelejä tai sosiaalista mediaa vaan kaikki vapaa-aika pelattiin pihapelejä. Tai kerättiin marjoja. Toistot ja liikunnallisuus ovat peruja niiltä ajoilta.

Pesäpalloura eteni Törmäsen kohdalla siihen pisteeseen, että vuonna 2002 hän sai kutsun tuuraamaan Superpesis-miehistöön. Tuuraus jatkui ja jatkui, ja pian Törrö huomasi kuuluvansa vakiokalustoon. Jo ensimmäisenä vuonna hän sai maistiaisia finaaleista, vaikka PattU hävisikin nuo finaalit 3-0 Sotkamolle. Nuori Törmänen imi oppia kokeneilta pelaajilta ja ihasteli joukkueen suuria persoonia. Hän ajatteli, että näin hyvässä joukkueessa ei tarvinnut kuin olla mukana niin oltiin finaaleissa. Tänään hän ymmärtää kuinka ainutlaatuisia kokemuksia hän sai niin menestymisestä kuin toisista hyvistä pelaajista. Niistä osaa olla nykyään kiitollinen.

Kaikkea ei muista

Allekirjoittanut ja itse Törmänen pyrki haastattelussa etenemään vuosien ja aikakausien mukaan järjestyksessä. Helppoa se ei aina ollut, sillä juttu muistui mieleen sieltä ja täältä. Pelaajana Törmänen muisti kyllä tarkkojakin muistoja eri vuosilta, mutta ei kuulunut missään mielessä joukkoon, joka muistaa tasan tarkkaan kaiken. Sellaisiakin pelaajia kuulemma oli.

Uraa pesäpallossa Törmänen kuitenkin rakensi siepparina ja kakkospolttajana – vahvasti ulkopeliin satsaten. Tuohon aikaan Pattijoella oli pitkät perinteet hyvästä ulkopelistä ja sen voimaa painotettiin, arvostettiin ja harjoiteltiin. Tänäkin päivänä Törrö ajattelee pallopelin voittamisen perustuvan siihen, että pelit voitetaan puolustamalla. Jos pesäpallossa ei ulkopeli pidä, pelejä ei voi pitkässä juoksussa voittaa. Hyvä ulkopeli antaa aina mahdollisuuden voittaa, kun taas juoksun tekemiseen tarvitaan neljä pesänväliä ilman paloja tai koppeja. Lyötyjä juoksuja ei tapahdu noin vain, sillä kentällä on aina vastustaja vastassa. Jos ulkopeli on heikkoa, se luo Törmäsen mukaan hirmupaineet sisäpelille.

”Rakensin tuohon aikaan itselleni selviytymiskeinon. Ajattelin, että kun muut ovat niin hyviä niin minä itse saan kämmätä. Ei tarvinnut enää jännittää vaikka olin nuori, kun vain antoi itselle mahdollisuuden epäonnistumiseen. Ja oikeasti muut vieressä olivat niin hyviä. Nykyään onneksi ei tarvitse pelkästään itse keksiä keinoja vaan saadaan myös oikeaa henkistä valmennusta. Enää psykologista valmennusta ei nähdä ”ropellihattujen” hommana tai sen käyttämistä yksilön heikkouden merkkinä.”

Tiivis ulkopeli ja menestys aiheuttivat myös Törmäsen pesäpalloon ja sielunmaisemaan varjopuolia. Omat odotusarvot nousivat ja nousivat, ja pian ne olivat yli jo siitä, mitä käytännössä itse pystyi tekemään. Varsinkin paineet ulkopelissä olivat kovat. Tämän paineen loi Törmänen itse itselleen. Alisuorittamista alkoi tapahtua, mutta etenkin Törmäsen oman pään sisällä.

”Meillä oli tuplapelireissuja, missä ei käyty kertaakaan lyömässä alkulämmöissä. Silloin ne sai jättää välistä. Ulkopeli oli ase millä pärjättiin ja sisällä tehtiin mitä tarvittiin. Jos ulkopelissä tuli joku näppi tai joku löi ohi, tuntui se maailman suurimmalta virheeltä. Oma itsekriittisyys kasvoi liian suureksi.” 

2000-luku Pattijoella

2000-luvun edetessä Törmänen alkoi siirtyä pelaajana kokeneempaan kaartiin ja sai vastuuta myös kaarella. Hyvänä taktikkona ja analysoijana hän ei pelännyt tuoda omia mielipiteitä julki. Ylipäätänsä pesäpallojoukkueen eri vaiheisiin kuuluu Törmäsen mukaan monia eri vaiheita; joskus noustaan Superpesikseen, edetään pudotuspeleihin ja voitetaan mestaruus. Vuodet vierivät ja asiat aaltoilevat, näitä kaikkia Törmänen pääsi ja pääsee elämään.

Vähän tuloksellisesti heikompien kausien jälkeen puikkoihin ja Pattijoen pelinjohtajaksi valikoitui Matti Iivarinen. Matin tulon jälkeen ulkopeli otettiin jälleen erityiseen syyniin. Joukkue harjoitteli koko talven ulkopeliä ja teki valtavan määrän toistoja. Joukkue pääsi finaaleihin kesällä, mutta hävisi viidennen finaalin. Joukkueeseen syntyi kuitenkin ympäristö, missä ei tarvinnut pelätä epäonnistumisia. Tämä vapaus ja rentous näkyi kaikkien pelaajien otteissa ja säilyi tuleviin vuosiin.

”Meillä pysyi kausien 2007 ja 2008 pelaajarunko kokoajan samana. Matin jälkeen Sämpy ja Lude tulivat puikkoihin ja sitten saatiin se palkinto. Pohjalla oli Matin aloittama ulkopeliin panostaminen ja se teetti meillä kovasti töitä. Olen joskus kiittänytkin Mattia niistä mestaruuteen johtaneista ajoista. Tuosta ajasta kertoo myös se, että taisimme voittaa kolme kertaa putkeen runkosarjan. 

Mestaruuden jälkeistä aikakautta Törmänen kuvaa ajaksi, missä oli mahdollisuudet edelleen menestyä. Pesäpallossa vain sattuu välillä asiat olemaan todella pienestä kiinni. Haasteeksi Törmäselle itselleen koitui kausi 2011. Hän väsähti loukkaantumisiin. Samalla Törrö koki, että ei saanut itsestään parasta irti. Aina jokin pieni vamma haittasi kesää tai talvea. Viimeinen niitti oli siinä, että Törmänen tunsi olevansa tosi hyvässä kunnossa, mutta löi yhdessä pelissä taktiseen väärään ja katkaisi oman sormensa.

”Jos tämä vaihdos pelaajasta pelinjohtajaksi pitäisi jotenkin kiteyttää niin se oli varmaan tuo loukkaantuminen ja väsyminen niihin. Kauden jälkeen Sämpy antoi minulle viuhkan ja käski ruveta pitämään sitä. Kai se oli huomannut, että kaarityöskentelyssä olin hyvä ja aina mukana jollakin roolilla. Olen sikäli ollut varmaan monen pelinjohtajan harminkappale, että olen tuonut omia mielipiteitä pelistä julki. Tämän lajin taktinen puoli kiinnostaa kyllä.”

PattU:n pelinjohtajana Jari Törmänen debytoi kaudella 2012. Hän toimi tehtävässään yhteensä neljä kautta. Ensimmäisenä kautena joukkue selvisi välieriin ennakkosuosikki Vimpelin Vetoa vastaan. PattU sai sarjassa jo kaksi ottelupalloa, mutta hävisi lopulta taistelun. Joukkue kuitenkin pelasi taitojensa ylärajalla ja siihen Törmänen joukkoineen oli tyytyväinen. Myöhemmin Törmäsen kaveriksi valmennushommiin tuli myös Santeri Haipus. Myös yksi Pattijoen Urheilijoiden seuraikoneista eli Sami Ahola antoi joukkueelle oman avun fysiikkaan ja valmentamiseen. Myöhemmin mukaan liittyi vielä Timo Lemponen ja valitettavasti juuri edesmennyt Esko Keränen.

Pelinjohtajana Törmänen joutui venymään. Välillä hän vastasi lähes kaikesta joukkueen toiminnasta. Parhaimmillaan hän oli valmentaja, joka veti kaikki harjoitukset. Samaan aikaan hän oli joukkueenjohtaja, 1. ja 2. pelinjohtaja sekä mailamies. Eikä siinä vielä kaikki, myös taka-apu kulki Törmäsen kautta. Touhu alkoi olemaan sanalla sanoen aika helkkarin raskasta. Välillä jopa otteluiden alussa ihmeteltiin, eikö Pattijoen Urheilijat merkinneet kaikkia kopissa istuvia tahoja pöytäkirjoihin. Törmäsen mukaan listassa oli kaikki nimet ja niitä ei paljon ollut. Siksi niitä ihmeteltiin.

”Jos nyt ajattelen pelinjohtaja-vuosia, en osaa enää edes kuvitella sitä videoiden ja pelien määrää mitä katsoin. Halusin tuntea vastustajat ja ymmärtää pelistä. Niihin aikoihin en voinut katsoa kuitenkaan pesäpalloa muuten, etten miettinyt kokoajan mihin paikkaan joku lyö jne. Enkä kyllä muutakaan urheilua. Päivät olivat niin täynnä sitä pesäpalloa. Onneksi välillä apuun tuli aina tahoja, jotka auttoivat jakamaan kuormaa. Muun muassa Keräsen Esko oli joskus kuullut, että hoidan kaikki asiat yksin niin hän säntäsi myös apuun. Niistä avuista sitä on kiitollinen.” 

Paluu pelaajaksi ja lyöjäjokeriksi

Yli tunnin puhelun aikana emme juuri ehtineet Törrön kanssa puida vielä sitä, mikä sai pelinjohtajan vetämään takaisin rakkaan kotiseuran paidan päälle ja nimenomaan jälleen pelaajana. Yhtenä pohdintana uskallan kai itse sanoa, että miehellä oli vielä selkeästi pelihaluja, hyvä liikunnallisuus ja nälkä menestyä. Tuskin kukaan PattU:n kannattajista kantaa ylipäätänsä huolta Törmäsen paluusta. Jälki on ollut tuhoisaa kepin varressa ja uskomme sen olevan sitä myös ensi kaudella. Törmänen edustaa minulle ja varmasti kaikille muillekin kannattajille seurauskollista pelaajaa, joka on tottunut auttamaan aina kun on vain pyydetty. Törrö taas itse mainitsee tässä yhteydessä Luodon Jarin olleen Pattijoen Urheilijoiden kannalta yksi tärkeimmistä ihmisistä siinä, että PattU on pysynyt Superpesiskartalla.

Ehdin onneksi haastattelemaan Jaria siinä, mitä nykyelämän meno, sosiaalinen media ja kasvava huomiotalous hänelle tarkoittavat? Siihen hän vastaa olleensa niin kauan somelakossa kuin sosiaalinen media on keksitty. ATK ei ole koskaan tuntunut omalta jutulta. Samalla hän kuitenkin ymmärtää tällaisten henkilökuvien ja ylipäätänsä esillä olon ja markkinoinnin kuuluvan omaan työhön ja lajiin. Siksi niitä on tärkeä tehdä, vaikka ne eivät kuulu missään mielessä omalle mukavuusalueelle.

”Oppisin varmasti sen sosiaalisen mediankin ja arvostan heitä, jotka sitä tekevät, mutta ajattelen asiaa niin, että saan työn ja lajin kautta olla niin paljon tekemisissä ihmisten kanssa, että haluan viettää vapaa-aikani vaikka kotona Olkijoella ja olla rauhassa siellä. Jos ollaan vaikka 24 tuntia pelireissulla ja kesät talvet ihmisten keskellä niin omaa aikaa alkaa arvostamaan. Mutta edelleenkin, on ollut hienoa huomata, mitä työtä nykyään esimerkiksi PattU:n mediatiimi tekee mm. Teemujen, Samun ja Karin toimesta. Mukavaa myös, kun ovat tulleet minulle talkoisiin.”

Tulevasta kaudesta ja kesästä Törmäsellä on luottavaiset odotukset. Elämä Pattijoen Urheilijoissa on vakaata eikä turhiin asioihin tarvitse käyttää aikaa. Törmänen on ylipäätänsä ehtinyt pelaamaan pesäpalloa Superpesiksessä jo kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta joku kumma saa miehen vielä jatkamaan. Syynä suurimpana on tietenkin menestymisen halu ja voittaminen. PattU:n joukkueeseen on tullut vahvistusta ja samalla runko on pysynyt hyvin kasassa. Ulkopeli on Törmäsen mukaan ollut hyvää ja jo viime vuonna se parani harppauksittain.

”Onhan tämä hienoa, kun esimerkiksi nuori ja kehittyvä poika Haapakosken Sami on tullut yhtenä uutena joukkueeseen. Hallipeleissä olen taas huomannut kuin pelimies se oikeasti on! Tai sitten Piispasen Severi, siinä on erittäin potentiaalinen kaveri joka osa-alueella. Aivan satavarmasti tulevia Suomen kärkijätkiä pesäpallossa! Oma rooli on tässä joukkueessa tehdä asiat niin hyvin, että mikään ei jää ainakaan minusta kiinni. Jokainen meistä haluaa tehdä vain kovemmin töitä, sillä joukkue on nyt niin hyvä.”

Törmäsen viimeiset sanat saavat haastattelijankin ihon kananlihalle; ”Rohkenen sanoa, että olen pettynyt jos emme saa mitallia. En pelaa vain siitä, että saan istua bussissa ja olla Superpesis-joukkueen mukana. En, unelmoin mitalista ja menestymisestä!”. Tästä tuli kyllä mukava henkilökuva, ajattelin ja lopetin kirjoittamisen.

Teksti: Valtteri Karjula
Kuvat: Pattijoen Urheilijat

Jari Törmäsen saavutukset ja palkinnot:

  • 1 SM-kulta: 2008[2]
  • 2 SM-hopeaa: 2002, 2006[2]
  • 2 SM-pronssia: 2011, 2012[2]

Palaa vielä aiemmin ilmestyneisiin henkilökuviin!

  1. Topi Kosonen
  2. Sami Haapakoski
  3. Timo Kallio
  4. Juuso Keski-Koukkari